2020Suomalaiset ovat aina olleet saunakansaa. Suomessa on yli 2 miljoona saunaa ja jokaiseen saunaan tarvitaan kiuas. Viimeisen viiden vuoden aikana pilarikiukaat ovat olleet kiukaista suosituimmat. Varsinkin Sun Saunan tarjouspyynnöissä pilarikiuas on asiakkaan valinta jo noin 70 %:ssa tapauksista. Myös puukiukaiden osuus on ollut lievässä kasvussa. Tämä johtuu pihasaunojen rakentamisen lisääntymisestä ja siitä että markkinoille on tullut uusia kauniita design puukiukaita näyttävillä lasiluukuilla.

1.0 Kiukaan design ja materiaalit

Kiukaita on saatavilla erilaisella designilla ja ulkovaippamateriaaleilla, tässä muutamia esimerkkejä.

  • Tällä hetkellä suosituimmat kiukaat ovat ns. pilarikiukaat tai tornikiukaat. Monella valmistajalla on oma pilarikiuasmallistonsa. Ensimmäisenä markkinoille toi pilarikiukaan IKI-Kiuas Oy. Suurin osa kiukaista on pyöreitä, mutta löytyy myös neliömäisiä, puolipyöreitä seinäkiukaita ja kulmaan asennettavia pilarikiukaita. Kiukaissa 100-200 kg kiveä, jotka antavat pehmeät löylyt.
  • Valukivikiukaat, Tulikivi valmistaa kiukaita joiden ulkokuoret ovat valettuja. Valamalla saadaan aikaan kauniita kiukaita joiden ulkokuori ei lämpene polttavan kuumaksi, kiukaat ovat siis turvallisia käyttää pienissäkin saunatiloissa.
  • ”Aina valmiita” kiukaita on markkinoilla muutamalla valmistajalla. Hetivalmiit olivat erittäin suosittuja 5-10 vuotta sitten, tällainen kiuas sopii saunaan jossa saunotaan päivittäin. Hetivalmiita saa pyöreinä ja ovaalinmuotoisina. Suosituimpia hetivalmiita kiukata ovat Harvian Forte ja Helon Rondo kiukaat.
  • Vuolukivikiukaita löytyy muutamalta valmistajalta,  Mondexilta ja Tulikiveltä.
  • Seinään kiinnitettävät peruskiukaat ovat yleensä kiuasvalikoiman edullisemmasta päästä. Pienellä kivimassalla varustetut kiukaat lämpenevät nopeasti, mutta niiden löylyt ovat usein hieman terävämmät kuin isomalla kivimäärällä varustettujen kiukaiden. Seinäkiinnitteisiä kiukaita löytyy useilta kiuasvalmistajilta.
  • Puukiukaissa pilarikiukaat ovat myös suosittuja. Esim. IKI-kiukaalla on noin kymmenen pyöreää kiuasmallia. Puukiukaita löytyy lähes jokaisen kiuasvalmistajan mallistoista. Esimerkkinä vanhoista kiuasvalmistajista Narvi joka on valmistanut kiukaita vuodesta 1937 ja Veto jonka kiuastuotanto alkoi 1949.
  • Markkinoilla on myös kiukaita, jossa on sekä sähkö-, että puukiukaan ominaisuudet.

Saunan kiukaat: IKI Pilarikiuas, IKI Monolith, Magnum Original Malja, Mondex Rock, Tulikivi Naava, Mondex Nature.

Kaikki kiukaat käyvät suoraan Sun Saunan laudemalleihin, mutta kannattaa kysyä meiltäkin mielipidettä. Esim. IKI Monolith kun on suorakulmainen kiuas, niin se sopii erittäin hyvin meidän Relax lauteen kanssa yhteen.

2.0 Kiukaan tehon valinta

Kaikki kiuasvalmistajat ilmoittavat kyseiselle kiukaalle sopivan saunan saunatilan kokoluokan eli tilan minimi- ja maksimitilavuudet. Jokaisesta kiuasmallista on saatavana useita tehokokoja. Pienimmät kiukaat ovat teholtaan 4,5 kW ja suurimmat jopa 30 kW. Yleisimmät kotisaunoihin sopivat kiuasmallit ovat teholtaan 6-9 kW.

Kiukaan teho    Saunan koko          Kiukaan teho    Saunan koko          Kiukaan teho    Saunan koko   
4,5 kW 3-6 m³ 9,0 kW 8-16 m³ 15,0 kW 16-26 m³
6,0 kW 5-9 m³ 10,5 kW 10-18 m³ 18,0 kW 18-28 m³
7,5 kW 7-12 m³ 12,0 kW 14-24 m³ 24,0 kW 22-36 m³
8,0 kW 7-13 m³ 13,8 kW 15-25 m³ 30 kW 26-44 m³

Jos sauna on kokonaan pinnoiltaan paneloitu, on kiukaan valinta vaivatonta. Lasketaan saunan tilavuus ja valitaan siihen sopiva kiuas. Hyvä ”nyrkkisääntö” on, että kannattaa mieluummin valita astetta tehokkaampi kiuas, jos saunan tilavuus on lähellä valitun mallin ylärajaa.

Esim. Saunani tilavuus on 12 m³, riittääkö 7,5 kW kiuas vai otanko tehokkaamman?

  • Kiuas hankitaan yleensä 10–15 vuodeksi
  • 7,5 kW on edullisempi ja teho riittää kyllä saunan lämmittämiseen, mutta lämmitysaika saattaa tässä tapauksessa olla normaalia pidempi.
  • 9,0 kW on hiukan kalliimpi, mutta lämmitysaika on varmasti lyhyempi.

2.1 Lasi- tai kivipinnan vaikutus kiukaan tehon valintaan

Lasi- ja kivipinnat seinissä nostavat kiukaan tehontarvetta. Tällä laskentakaavalla varmistat kiukaan tehon riittävyyden: Jokainen eristämätön (lasi- tai kivipintainen) neliömetri lisää yhden kuutiometrin saunan todelliseen tilavuuteen! Täyskorkealla saunan lasiseinällä laskentakaava antaa hieman liian suuritehoisen kiukaan. Tarkista kiukaan tehontarve sauna-asiantuntijalta.

Esim. Saunan koko on 2,5m*2,0m ja korkeus 2,3m. Saunan oviseinällä on lasiseinä ja laattoja, koko seinän pinta-alalla.

  • Saunan todellinen kuutiotilavuus on: 2,5m x 2,0m x 2,3m = 11,5 m³
  • Etuseinän pinta-ala on: 2,5m x 2,3m = 5,75 m², tämä muutetaan suoraan kuutioiksi.
  • Saunan laskennallinen tilavuus, eristämättömät pinnat huomioiden on: 11,5m³ + 5,75m³ = 17,25 m³
  • Ilman lasiseinää saunaan riittäisi 7,5–8,0 kW kiuas, mutta lasiseinän kanssa tehoa kiukaassa pitää olla vähintään 10,0 – 10,5 kW.

lasiseina, u-mallinen laude

3.0 Kiukaan paikka saunassa.

Ennen kuin kiukaan sijaintipaikka saunatilaan valitaan, on ensin sijoitettava ovi oikeaan kohtaan. Kiukaan pitää sijaita oikeassa paikassa suhteessa oven sijaintiin turvallisuuden vuoksi. Suurin osa onnettomuuksista saunassa tapahtuu nousujakkaran kanssa. Sen takia kiukaan ja oven sijainnin suhteen tulisi välttää kompromisseja. Toiseksi kiuas pitäisi sijoittaa niin, että sen käyttäminen ja löylyn heittäminen on helppoa.

Saunan suunnittelu, pieni sauna

Tässä muutamia esimerkkejä oven ja kiukaan sijainnista:

  • Kuva 1: Kun sauna on kapea, leveydeltään alle 1900 mm, ovi kannattaa sijoittaa aina sivuun. Turvallisia kiukaan sijaintipaikkoja on vain kaksi. Näitä ovat etuseinän ja takaseinän nurkat. Jos ovi sijoitettaisiin keskelle oviseinää, molemmille puolille jäisi niin vähän tilaa, että kiuas tulisi todella lähellä kulkuaukkoa. Myöskään toiselle sivuseinälle ei tässä tapauksessa mahdu kunnolla laudetta.
  • Kuva 2 ja 3: Kun saunan leveys kasvaa vähän, esim 2200 mm:iin, oven voi sijoittaa joko sivulle tai keskelle oviseinää. Tässäkin tapauksessa molemmissa vaihtoehdoissa turvallisia paikkoja kiukaalle on kaksi. Kuvassa on merkitty punaisella ristillä vaaralliset kiukaan sijaintipaikat tämän kokoluokan saunassa.
  • Kuvassa 2: Turvallisimmat kiukaan paikat ovat edelleen kulmissa. Jos kiuas tuodaan aivan oven viereen, turvallisuus heikkenee. Varsinkin L-muotoisen istuinlauteen kanssa, jossa istuinlaude sijaitsee saunan peräseinällä ja kiukaan toisella puolella.
  • Kuvassa 3: Turvalliset kiukaan paikat ovat oviseinän nurkkauksissa. Esimerkiksi 800 mm leveää ovea käytettäessä kiukaalle jää tilaa 700 mm. Erittäin suosittu vastakkain istuttava laude ei ole turvallinen tämän kokoluokan saunassa. Jos 2200 mm leveään saunatilaan sijoitetaan kiuas keskelle takaseinää, kiukaan ja istuinlauteen väliin jää tilaa vain 380 mm (näillä mitoilla), eli tällöin kiuas on liian lähellä saunojia.

Saunan suunnittelu, suuret saunat

  • Kuvassa 4: Sauna on sen verran tilava, että turvallisten sijoituspaikkojen määrä kasvaa kolmeen. Yleisimmät sijoituspaikat ovat ovi- ja peräseinän nurkkaukset. Kiuasta voi miettiä myös keskelle etuseinää, varsinkin jos sen on mahdollista suojata kaiteella. Sekä oveen että istuinlauteeseen (L-mallin lauderatkaisulla) on turvallinen välimatka.
  • Kuvassa 5: Ovi on keskellä etuseinää. Nyt voit sijoittaa kiukaan myös keskelle takaseinää. Peräseinän leveydellä 2600 mm kiukaan ja istuinlauteen väliin jää 580 mm, mikä on jo turvallinen etäisyys. Molemmat oviseinän nurkkaukset ovat tässäkin mallissa hyviä kiukaan paikkoja. Tällöin istuinlaude tehdään joko L- tai U-mallisena.

4.0 Kiukaan integroiminen jalkalauteeseen

Tornikiukaat voidaan myös integroida eli ”upottaa” jalkalauteen läpi. Pilari-/tornimallisten kiukaiden palosuojaetäisyydet ovat yleensä pienet. Usein kun kiuas upotetaan jalkalauteen läpi, asennetaan RST- tai lasikaulus kiukaan upotusaukon ympärille. Kaulus ikään kuin ”makaa” jalkalauteen päällä. Joka kiukaalle on olemassa oma kauluksensa, jonka voi tilata kiukaan yhteydessä. Kaulus viimeistelee kiukaan vierustan ja pienentää kiukaan vaatimia turvaetäisyyksiä. Lauteeseen integroitava kiuas kannattaa varustaa ulkoisella ohjauskeskuksella jolloin sen käyttäminen on vaivatonta. Ohjauskeskus voidaan asentaa saunatilaan tai esimerkiksi pukeutumistiloihin.

saunan laude iki pilari  saunan laude iki monolithkulma iki, saunan laude  seina iki, saunan lauteet

Ylävasen: IKI-Kiuas Oy 7,5 kW, yläoikea: IKI-Kiuas Oy 9 kW Monolith, alavasen: IKI Kulma-kiuas 6 kW ja IKI Seinä-kiuas 6 kW oikealla

5.0 Pyöreä, kulma- vai seinäkiuas?

Kiukaan upotus vaatii aina jonkin verran tilaa lauteen runkorakenteen ja kiukaan suojaetäisyyksien vuoksi. Jos käytettävissä oleva tila sen sallii, on pyöreä pilarikiuas monesti ykkösvaihtoehto. Pyöreät 6 kW:n kiukaat ovat halkaisjaltaan 240 – 320 mm ja vaativat tilaa suojaetäisyyksineen yhteensä 550–600 mm. 7,5–12 kW:n kiuasta varten tarvitaan jo 650–700 mm. Esimerkiksi IKI:n Kulma- ja Seinä-mallit vaativat taas syvyyssuunnassa tilaa vain 400–500 mm. Siksi niitä käytetäänkin paljon saunoissa, jotka ovat syvyyssuunnassa niin pieniä, että pyöreän mallisen kiukaan sijoittaminen ei ole mahdollista tai järkevää.

Saunan lauteet, eri kiuasvaihtoehdot

Seinäkiuas: Yläkuvassa on kuvattuna vastakkain istuttavat lauteet sekä iso L-mallin laude. Leveydeltään tilat ovat sopivat valitulle laudemallille, mutta syvyysmitaltaan liian pienet pyöreälle pilarikiukaalle. Vastakkaisissa lauteissa pyöreä kiuas tulee vastaan melkein heti nousuaukon jälkeen ja L-lauteessa se on liian lähellä kulkuväylää. Parempi ratkaisu näissä molemmissa vaihtoehdoissa on IKI Seinä – kiuas, joka on 540 mm leveä mutta vain 300 mm syvä. IKI Seinä-sähkökiukaat voidaan asentaa suoraan saunan paneeliseinää vasten. Suojaetäisyys kiukaan etureunasta lauteeseen on vain 100 mm.

Saunan lauteet, eri kiuasvaihtoehdot

Kulmakiuas: Yläkuvassa on sauna, jonka mitat ovat 1800mm *1425 mm. Pyöreällä pilarikiukaalla L-mallinen laude ei ole mahdollinen, koska 6 kW:n pilarikiuas vaatii noin 550 mm tilaa käsinojan ulkoreunan ja oviseinän pinnan väliin. IKI Kulma 6 kW:n kiukaalla on kulmalaude kuitenkin mahdollista toteuttaa. Kulmakiuas voidaan asentaa suoraan paneeliseinää vasten ja näin tilan tarve on pienempi kuin pyöreällä mallilla. Tämä antaa tilaa luovalle suunnittelulle lauderatkaisuissa: Kulmakiuas on säteeltään vain 300 mm ja suojaetäisyys kiukaan etureunasta lauteeseen 100 mm. Kun suunnittelet saunasi pilarikiukaalla, pienessä tilassa kannattaa huomioida esim. IKI:n Kulma ja Seinä-mallin kiukaita. Oikea kiuasvalinta voi ratkaista vaikeimmatkin pulmat suunnittelussa!

6.0 Yhteenveto, millainen on hyvä kiuas?

Kiukaan valinta on prosessi, jossa pitää huomioida kiukaan ulkonäön lisäksi, kiukaan paikka saunassa, suojaetäisyydet ja tarvittava teho suhteessa saunan kokoon. Erittäin tarkkana kannattaa olla, jos saunassa on paljon lasi- ja kivipintoja. Hyvä kiuas on teholtaan oikean kokoinen, ulkomitoiltaan saunaan turvallisesti mahtuva ja tietenkin omaa silmää miellyttävä. Kaikkien kiuasvalmistajien kiukaat ovat CE merkittyjä ja turvallisia käyttää, valinnan voi tehdä omien mieltymyksiensä pohjalta.

Kysymällä meiltä tarjousta lauteesta suosittelemme samalla myös tilaan sopivan kiukaan.

Aikaisemmat artikkelit osiosta Saunan Suunnittelu:

Osa 1. Kustannukset

Osa 2. Kotikylpylän tilasuunnittelu

 

Suunnitteluohjelma