Tuotekehitys ja uuden jatkuva synnyttäminen on rakennus- ja sisustusalalla tärkeää. Sisustustyylien laaja kirjo pistää meidät miettimään minkälaiset uutuudet saunaosaston puolelle sopisivat. Toivottavasti saamme tänä vuonna mahdollisimman paljon palautetta Teiltä, arvoisat asiakkaamme. Uuden kehittäminen yhdessä ja toiveisiinne vastaaminen on myös yksi tärkeimmistä syistä miksi tätäkin blogia kirjoitetaan. Sun Sauna mallisto on jo tänä vuonna saanut yhden uuden jäsenen, nyt on hyvä aika kertoa tästä lisää!

Uusi laudemallistomme jäsen siis kantaa nimeä Wave. Malli yhdistää Classic-lauteistamme tutun pyöreän muotokielen Relax-mallimme jyhkeän leveisiin lauderalleihin. Ylä- ja alalauteen etureunat ovat kaarevat ja lauteiden istuinosan laudelaudat kulkevat pitkittäissuuntaisesti.

Mallin on suunnitellut Marko Harju. Marko haki laudemallille mallisuojan vuonna 2009 ja toi mallin Sun Saunan tuotevalikoimaan.

Ihailtuani mallin 3D-kuvia sekä kuvia aikaisemmin referenssikohteista, minua alkoi kiinnostaa tarina itse innovaation takana, eli mistä kaikki sai alkunsa! Marko tuumasi asiaa häneltä kysyttyäni että kyse on harmoniasta: ”Vuonna 2005 havaitsin että leveän paneelin käyttö saunassa ja kylpyhuoneessa alkoi tulla yhä suositummaksi. Asiakaspinnasta kumpusi toiveita, että myös saunan lauteen muodon pitäisi muuttua leveämpään dimensioon. Ensimmäisiä kohteita joihin alunperin Peaceful Wave-nimeä kantanut malli toimitettiin, olivat Levin ja pääkaupunkiseudun vaativat kohteet, joissa arkkitehdeille tarjottiin suunnitteluvaiheessa erilainen vaihtoehto saunan sisustuksesta. Ennen ensimmäisiä varsinaisia toimituksia laude oli testikäytössä vuosina 2006 – 2008 puualan ammattilaisen omassa saunassa”.

Laudelautojen leveys on Wave-lauteessa 140 mm ja istuinlauteen vakiosyvyys on 610 mm. Laude sopii kaiken kokoisiin saunatiloihin.

Aloitamme mallin toimitukset toukokuussa, mutta jos projektisi on ajankohtainen voit kysyä siitä tarjousta jo nyt, lähettämällä tarjouspyynnön osoitteeseen info@sunsauna.fi.