Valaistuksen tehtävä saunassa on myös luoda riittävä turvallisuus liikkumiselle olematta kuitenkaan liian kirkasta ja häikäisevää. Valaistuksella tuodaan esille harkitut kokonaisuudet, yksityiskohdat ja huolella valitut materiaaliyhdistelmät mm. käyttämällä kohdistettua valoa vaikkapa vain jollain alueella, näin saadaan vielä tehokkaampi ja jännittävämpi vaikutus.
Valaisimien valinta on tehtävä siten, että kukin valittu valaisintyyppi on tilaan tarkoitettu ja antaa toivotunlaisen valon. Näin lopputulos on viimeistelty ja harkittu.
Pesu- ja pukeutumistiloissa
Väritykseen ja materiaalimaailmaan sopivat kiinteät kalusteet tulevat parhaiten esille harkitussa ja mahdollisesti myös näissäkin tiloissa pistemäisellä eli kohdistetulla valaistuksella.
Eniten valoa kohdistetaan sinne missä sitä myös eniten tarvitaan, huomioiden mm. turvalliset kulkureitit. Kohdistetulla valolla kannattaa myös korostaa vaikkapa jotain harkittua muotoa, materiaalia, väriä tai kuviota.
Pesutilassa sijaitsevaan ammeeseen kannattaa suunnata myös valoa. Veden valaiseminen luo erilaisia mielikuvia ja tunnelmia. Myös muualla pesutiloissa voi leikitellä erilaisilla valaisintyypeillä mm. veden alle sijoitettavat valot (led), epäsuorat valaistukset ja kohdentavat valot.
Valaistusta suunniteltaessa kannattaa huomioida, että pesutiloissa on usein paljon kiiltäviä ja heijastavia pintoja ja materiaaleja. Näitä pintoja voi hyödyntää tehokeinona, mutta toisaalta kannattaa muistaa, ettei synny epämiellyttäviä häikäisyjä.
Teksti: Leena Piispanen, sisustussuunnittelija (SI)