Saunassa on oltava runsaasti mahdollisuuksia eri valaisutarpeisiin. On oltavaa suoraa ja epäsuoraa valoa; valaistuksen on palveltava, niin turvallisuuden kuin tunnelmankin tuojana. Parhaimmillaan valo on saunassa heijastuessaan pehmeän tunnelmallisesti puupinnoista.

Perinteisesti suomalaiset ovat suosineet saunoissa hämärää valaistusta, mutta valoteho on hiljalleen kasvanut. Sun Saunan uusissa laudevalaisinsarjoissa on vakiovarusteena himmennin jolla valotehon voi säätää mieleisekseen. Saunan valaistuksen suunnittelu on hyvä aloittaa hyvissä ajoin, jotta valaisimien vaatimat sähkönsyötöt saadaan asennettua oikeisiin kohtiin ja katseilta piiloon.

Saunan valaistuskäytössä valokuitu palvelee parhaiten, sillä kuidut kestävät hyvin saunan korkeita lämpötiloja ja ne voidaan sijoittaa saunatilaan vapaasti ja mielikuvitusta käyttäen. Nykyisin valo tuotetaan kuituihin led-polttimolla ja projektori asennetaan lauteen alle jossa lämpötila on riittävän alhainen ledille. Led ei ainakaan toistaiseksi sovellu ylälauteen yläpuolelle tai kattoon asennettavaksi, vaan ledin valoteho heikkenee nopeasti korkeissa lämpötiloissa.

Niin sanottu siivousvalaistus on oltava riittävä perinpohjaiseen ja huolelliseen siivous- ja pesutyöskentelyyn. Siivousvalon on oltava tasaista, jolloin mikään puhdistettava pinta ei jää varjoon. Valonlähteitä on myös oltava riittävästi, että siivous voidaan tehdä huolellisesti ja vaivattomasti. Eritoten julkisissa saunoissa siivouksen vaivattomuus ja sitä edesauttavat olosuhteet korostuvat, kun siivoustyö on tehtävä mahdollisimman nopeasti ja siivousvälit ovat lyhyitä. Kostean tilan kattovalaisimilla ja erillisillä lauteen alle sijoitettavilla siivousvaloilla saadaan luotua riittävää siivousvalaistukseen soveltuvaa yleisvaloa.

Kuiduilla tunnelmaa

Saunomiselämys luodaan tunnelmallisella ja himmenttävällä valaistusratkaisuilla, kuten tarkoin asemoiduilla kuituvalaisimilla.

Kattokuiduilla saadaan valaistua laudetta, seinäpaneeleita tai esim. kiukaan taustaseinää. Kuitujen sijoittelulla saadaan aikaan hyvin erilaisia sisustus- ja valaistusvaihtoehtoja sekä luodaan erilaisia tunnelmia tiloihin. Lähelle seinäpaneelia sijoitettu valo korostaa paneelin sävyä, puunpintaa ja pontteja saaden tilan näyttämään avarammalle. Varsinkin teräväponttisilla paneeleilla lähelle seinää sijoitettu kattokuituvalaisin luo hienon valon- ja varjon vaihtelun. Saunan keskelle sijoitettu kuituvalo lisää saunan käyttöturvallisuutta, kun yleisvaloa on enemmän. Lauteen alle sijoitetut perinteiset valaisimet on tarkoitettu lähinnä siivous- ja ylläpitokäyttöön, kun taas saunomisen aikana siivousvalaistusta ei käytetä.

 

Kuituvalosarjoja ja kiuaslinssejä

Sun Saunan täydellinen, asennusvalmis valosarja sisältää projektorin, kuitunipun, lukkorenkaat ja kiuaslinssin. Kuitu on halkaisijaltaan 2 mm paksua, ja paksumpi kiuaskuitu 4 mm. Jokainen sarja sisältää yhden kiukaan päälle tulevan kuidun ja halutun määrän muualle kattoon tulevia kuituja. Saunan kattoon asennettava kuituvalosarjassa kiuaskuitu on 3,5 metriä pitkä ja muut kuidut ovat 2,5 m – 4 m pituisia. Sun Saunan vakio kattokuituvalaisimia on saatavana 1+4, 1+7- ja 1+10-kuituisena; sarjoissa on lisänä kiuaskuitu sekä kiukaan valaisemiseen tarkoitettu kiuaslinssi. Sun Saunan kuituvalosarjat kiuaslinsseineen ovat kotimaisia laadukkaita ja FI-hyväksyttyjä tuotteita. Kuituvalaisimen projektori asennetaan yleensä kuivaan tilaan, esim. puku- tai pesuhuoneen välikattoon tarkistusluukun taakse.

Monipuolinen valaistus takaa viihtyisän saunomisympäristön.

Helposti asennettavat, tunnelmalliset laudevalaisimet

Sun Saunan ECO-laudekuituvalaisin koostuu niin ikään muuntajasta, projektorista ja valokuiduista. Valonlähteenä lähteenä toimii led-polttimo, joka johtaa valon tehokkaasti kuituun. Kuidun välityksellä valo tuodaan haluttuun kohteeseen. Kuituvalaisimet ovat pitkäikäisiä ja ne voidaan sijoitella vapaasti löylyhuoneessa. Laudekuituvalaisin voidaan asentaa myös pelkän lauteen vaihdon yhteydessä, koska valaisinsarja voidaan pinta asentaa ilman paneeleiden vaihtoa.

Kuituvalosarjan projektori ja muuntaja ovat koteloitu lämpö- ja roiskevesisuojatusti ja siksi ne voidaan turvallisesti asentaa saunan lauteiden alle. Halkaisijaltaan 3 mm vahvuiset laudekuidut voidaan katkaista sopivan mittaisiksi asennuksen yhteydessä. Valonlähteenä on markkinoiden paras ja pitkäikäinen Greenin led-polttimo, jonka sähkönkulutus on noin kymmenesosa tavalliseen halogeeniin verrattuna ja polttimon kestoikä on moninkertainen.

ECO-mallin laudekuituvalaisimia löytyy 10-, 16-, 22-, 32- ja 44-kuituisina. Kuitujen määrästä riippuen valaisimet sopivat suoraan lauteeseen tai joko L- tai U-mallin lauteeseen tai vastakkain istuttavaan lauteeseen. EcoPlus-sarjoihin kuuluu 5 metrin lasinen kattokuitu, jonka päässä oleva linssi keskittää valon kiukaaseen.

Verkkokauppatuotteenakin myytävä laudevalaisin voidaan asentaa näkymättömiin, lauteisiin jo tehtaalla jyrsittyihin uriin ja selkänojiin. Kuitu-uran ansiosta lopputulos näyttää huolitellulta, eivätkä kuidut vaikeuta lauteen pesua. Sun Saunan lauteiden ja valaisimen ostajalle kuitu-uran jyrsintä sisältyy tilaukseen veloituksetta. Selkänojaan asennettavat kuidut voidaan sijoittaa joko paneeleiden alle tai toteuttaa pinta-asennuksena.

Sun Saunan kautta saatavien valaisimien ja kuitujen määrä on suunniteltu nimenomaan Sun Saunan laudemallistoihin sopiviksi.

Löylynlähde – kotikylpylän katseenvangitsija

 

Löylykiulu on yleensä ollut irrallinen elementti saunan sisustuksessa, mutta Sun Saunalta on saatavana hauska vaihtoehto perinteiselle vesikiululle – löylynlähde.

Laudetasoon integroitu löylykiulu ns. löylynlähde on näyttävä katseenvangitsija saunansisustuksessa. Löylynlähteen pohjassa on näyttävä kivikuviointi sekä kaksi paikkaa kuituvaloille. Lauteeseen tulevasta saunavalaisimen kuitusarjasta voidaan vetää tarvittavat kuidut suoraan kiululle. Sun Saunan lauteisiin tulevaa löylykiulua varten upotusaukko ja löylykiulun vaatimat vahvikkeet lauderunkoon tehdään jo tehtaalla valmiiksi, joten kiulun asentaminen on vaivatonta.

Löylynlähteen toteuttaminen jälkiasennuksenakin on mahdollista, jolloin vahvikkeet tehdään asennuksen yhteydessä erikseen lauderunkoon. Kiulu voidaan myös jälkiasentaa vanhaan lauteeseen, mutta silloin lauderunkoon on tehtävä kiulun vaatimat vahvikkeet asennuksen yhteydessä.

Luo rentouttava tunnelma kylpytiloihin – tuo valoa saunaan Sun Saunan valaisinratkaisuilla.

Suunnitteluohjelma