Saunan suunnittelu on tärkeää jo ennen lopullisten mittojen lukitsemista. Oven ja kiukaan paikkojen oikealla sijoittamisella, saadaan pienestäkin saunasta tilava. Ennen kun tehdään lopulliset mittakuvat, kannattaa miettiä jo valmiiksi haluatko saunaan suoran lauteen, L-malliset, U-malliset lauteet vai vastakkain istuttuvat lauteet.

1. Montako saunojaa pitää mahtua kerralla löylyihin?

Mieti ennen saunan suunnittelua, montako henkilöä saunaa käyttää?  Suunnittele lauteille yksi ”lisäpaikka”. Istumapaikka vie yhden kulmapalan, tai 600 mm suoraa laudetta.

Laudemalleja on useita erilaisia. Alla on muutamia esimerkkejä, joissa ilmoitetaan henkilöiden määrä ja suositus saunan koosta sekä laudemallista. Suositus henkilöiden määrästä: ensimmäisellä numerolla tarkoitetaan nykyinen henkilötarve ja jälkimäiseen on lisätty  ”lisäpaikka”

  1. Suora laude Suositellaan 1-3 hengelle. Suora laude sopii yleensä saunaan kuin saunaan, pienen tilantarpeensa vuoksi. Suositeltava minimisyvyys saunalle on 1500 mm ja leveys 1600 mm. Ovi sijoitetaan jompaankumpaan reunaan. Kiukaan turvallisin sijainti on oviseinällä, näin saunan lauteiden käyttö on turvallista.
  2. L-mallinen laude (pieni) Suositellaan 2-3 hengelle.  Kiukaalle turvallisin sijainti on oviseinällä, näin lauteiden käyttö on turvallista. Sopiva mitoitus saunalle on 1900 mm x 1800 mm.
  3. L-mallinen laude (suuri) Suositellaan 3-4 hengelle. Jos L-mallisen lauteen halutaan menevän seinästä seinään, kiukaalle paras sijainti on oviseinällä. Kiuas tarvitsee suojakaiteen lauteilta ja ovelta päin L-mallisella kiuaskaiteella. Tämä sauna vaatii leveyttä vähintään 2400 mm ja syvyyttä 1700 mm.
  4. U-mallinen laude Suositellaan 4-5 hengelle.  U-mallinen laude sopii saunaan, jossa ovi on lähes keskellä oviseinää. Suositeltava minimileveys saunalle on 2100 mm ja syvyys 1800 mm. Suositus 2600×1800 mm. Kiukaalle turvallisin sijainti on oviseinällä. Tällöin saunan lauteille nouseminen ja laskeutuminen on turvallista ja suoraviivaista. Jos halutaan että alalaude jatkuu oviseinälle asti, oviseinälle pitäisi jäädä tilaa vähintään 900 mm.
  5. Vastakkainistuttava laude Suositellaan 5-6 hengelle. Laude vaatii laudemalleista kaikkein leveimmän tilan. Suositeltava minimileveys saunalle on 2600 mm ja minimisyvyys 1800 mm. Istuinlauteet vievät tilaa noin 600 mm ja suositeltu jalkalauteen syvyys on 400 mm, kiuas vie tyypistä riippuen tilaa 600-800 mm. Vastakkain istuttava L-mallinen laude tarvitsee tilaa leveys suunnassa noin 2800 mm.

Kun saunojien määrä on selvillä, on aika valita sopiva laudemalli. Tässä esimerkissä oli 5 mallia, joita jokaista voidaan muokata. Sun Saunalla on  valintaohjelma, jolla  voit valita itsellesi sopivan laudemallin, ohjelma kertoo optimaalisen mitoituksen.

Paras lopputulos saavutetaan, jos saunan mittoihin sekä oven sijaintiin voidaan vielä vaikuttaa kiukaan ja laudemallin valinnan jälkeen. Pieneltäkin tuntuva mittamuutos saunan tilan tai oven sijoituksessa voi vaikuttaa olennaisesti lopputulokseen. Siksi mitoituksen suunnittelu on erityisen tärkeää jo ennen lopullisia piirustuksia.

HUOM! Jos saunatilan koko on päätetty ennen kalustamisen suunnittelua, joutuu usein tekemään kompromisseja sekä lauteen ja kiuastyypin valinnan suhteen.

1. Suora laude

Saunan lauteet

2. Pieni L-mallinen laude,

Lauteet saunaan

3. Suuri L-mallinen laude

Mittatilaustyölauteet

4. U-mallinen laude

Laudepaketti

5. Vastakkainen laude

2. Millainen kiuas saunaan valitaan?

Kiukaan valintaan vaikuttavat: saunan koko, kiukaan tyyppi ja ulkonäkö. Kaikki kiuasvalmistajat ilmoittavat kyseiselle kiukaalle saunatilan minimi- ja maksimitilavuudet. Huomioi myös ennen kiukaan valintaa saunassa olevat lasi- ja kivipinnat, jotka vaikuttavat kiukaan tehoon. Laske ensin saunasi tilavuus kuutioina ja lisää jokaiselle lasin tai kiven neliölle tilavuuteen yksi kuutio lisää. Alla olevassa esimerkissä esitetään laskenta kiukaan tehon mitoituksesta.

Esimerkki 1. Saunan koko on 2000*2000*2300 mm, sähkökiuas, etuseinä laattaa ja lasia.

  1. Lasketaan saunan tilavuus: 2,0 x 2,0 x 2,3 m = 9,2 kuutiota.
  2. Etuseinä laatta ja lasia, pinta-ala: 2,0 x 2,3 m = 4,6 neliötä. Tarkoittaa, että lisätään saunan oikeaan kuutiomäärään 9,2 kuutiota, lisää 4,6 kuutiota.
  3. Kiukaaksi pitää valita kiuas joka tarkoitettu 13,8 kuution saunaan. (9,2 + 4,6 = 13,8 kuutiota)

Kiukaita on monia erilaisia. Sähkökiukaat jakaantuvat jatkuvasti lämmitettäviin (esim. Harvia Forte, Helo Saunatonttu), vuolukivikiukaisiin (esim Mondex tai Vuolux), pilarikiukaisiin (Iki tai Harvian Kivi) ja seinään asennettaviin peruskiukaisiin  (useita malleja joka kiuasvalmistajalla). Jatkuvasti lämmitettävät ja pilarikiukaat voidaan myös integroida jalkalauteeseen, mikä lisää neliöitä jalkatilaan.

Saunan kiukaat

Kuvassa vasemmalta oikealle: Jatkuvasti lämmitettävä kiuas (Harvia Forte), pilarikiuas (Iki-kiuas), seinään asennettava peruskiuas (Harvia Moderna), puukiuas (Kastor) ja vuolukivikiuas (Mondex).

3. Minne ovi sijoitetaan?

Oven sijoittamiseen vaikuttavat kaksi asiaa: pesuhuoneen kalusteet poreamme, suihku tai pukuhuoneeseen vievä ovi sekä  kiukaan sijainti ja laudemalli.

Jos pesuhuoneen puolella saunan seinän vieressä on poreamme tai suihku, niin niille pitää varata tilaa noin 900-1000 mm. Eli saunan puolelta 900-1000 mm voidaan käyttää Suorassa ja Pienessä L-lauteessa kiukaalle ja Suuressa L-lauteessa, U-lauteessa ja Vastakkaismallissa lauteelle.

  1. Suorassa ja Pienessä L-lauteessa ovi sijoitetaan jompaankumpaan laitaan ja kiuas oviseinälle toiselle puolelle.
  2. Suuressa L-lauteessa ja U-lauteessa ovi sijoitetaan keskelle ja  kiuas turvaetäisyyksineen oven toiselle puolelle. Kiukaalle jätetään 600-800 mm, ovelle 900mm ja lauteille 900-1000mm. Suuressa L-lauteessa ja U-lauteessa suositusleveys  2400 – 2600 mm
  3. Vastakkaisessa lauteessa ovi ja kiuas sijoitetaan aivan keskelle. Lauteille ja ovelle varataan 900 mm, eli minimileveys on 2700mm, suositus yli 2800mm.

Saunan lauteet

Pieni L-laude, kiukaalle jätetään 900-1000 mm tilaa. Kiuas integroitu.

Saunan lauteet

Suuri L-laude, ylälauteelle jätetään noin 900-1000 mm

4. Minne kiuas sijoitetaan?

Kiukaan sijoittamiseen on kolme sääntöä, joiden avulla kiuas voidaan sijoittaa toimivasti saunaan kuin saunaan. Kiuas tulisi sijoittaa niin, että:

  1. Saunoja näkee kiukaan.
  2. Saunoja ei polta itseään silloin kun hän nousee lauteille tai laskeutuu lauteilta.
  3. Jos saunassa on lasiseinä, sijoitetaan kiuas sen läheisyyteen, näin saunoja näkee kiukaan ja lasiseinästä läpi.

Saunan lauteet, L-mallinen laude

Kiuas kannattaa ensisijaisesti sijoittaa oviseinän vasemman tai oikean puoleiseen nurkkaan, jolloin lauteiden käyttö on turvallista ja suoraviivaista.  Kiuas suojataan kiuaskaiteella aina, kun se on lähellä kulkureittiä. L ja U-mallin lauteen päähän sijoitettu kiuas on suojassa lauteen päätyyn kiinnitettävän käsinojan takana.

5. Lasiseinä saunan ja pesuhuoneen väliin

Saunan lasiseinäLasiseinällä saadaan merkittävästi lisää tilantuntua saunaosastolle. Lasiseinän idea on yhdistää sauna ja pesuhuone yhdeksi avaraksi kokonaisuudeksi. Saunan valaistus tuo tunnelmaa pesuhuoneeseen ja päinvastoin. Lasiseinän etuja perinteisiin väliseinäratkaisuihin verrattuna ovat:

– Tilat yhdeksi avaraksi kokonaisuudeksi.

– Ei lahoavia osia (listat alumiinia ja saranat kromattuja).

– Viimeistelty lopputulos.

– Asennus on nopea.

Kalustettavuudeltaan toimivin saunahuone on neliön tai suorakaiteen muotoinen. Sopiva saunan korkeus on 2200 – 2300 mm.

Lasiseinän suunnittelussa on huomioitava suihkun paikka.  Suunnittele suihkun paikka kauas lasiseinästä tilasuunnitteluvaiheessa. Lasiseinän alle voidaan sijoittaa pesuhuoneen puolella amme. Se lisää turvallisuutta lapsiperheissä, kun vanhemmat voivat valvoa saunasta käsin lastensa vesileikkejä.

Kiuas voidaan asentaa lasin alle, koska lasi on karkaistu ja se kestää lämpövaihteluja hyvin. Lasiseinä ei oleellisesti vaikutta saunomislämpötilaan, vaan lämmitysaikaan. Oikealla kiuasvalinnalla asia voidaan korjata. (katso ” 2. Millainen kiuas saunaan valitaan?”)

6. Valaistus laudevalaistuksella

Saunan lasiseinä, lauteet, LED-valotSaunaan halutaan tunnelmallinen valaistus. Sen täytyy olla riittävä, mutta ei kuitenkaan häikäisevä. Saunan lämpötila ja kosteus asettavat valaisimille omat rajoituksensa. Tästä johtuen saunaolosuhteet kestävien valaisimien valikoima on vielä suhteellisen pieni verrattuna kuivien tilojen valaisimiin.

Kuituvalaisin on tällä hetkellä kaikkein  luotettavin saunavalaisin perinteisen ritilävalaisimen rinnalla. Lauteeseen asennettava laudekuituvalaisin synnyttää saunaan puusta heijastuvan, pehmeän valaistuksen. Kuidut asennetaan saunaan paneloinnin ja laudeasennuksen yhteydessä. Laudevalaisimen etuna on myös kosteisiin tiloihin hyväksytty, äänetön projektori, joka voidaan asentaa lauteen alle paneelin pintaan.

SunSaunalla on tarjota kaikkiin saunatiloihin oma laudevalaisin. Suunnitteluvaiheessa  täytyy  vaan päättää, käytetäänkö saunassa laudevalaisinta vai jotain toista valaistusjärjestelmää.

7. Panelointi

Saunan lasiseinä, lauteet, LED-valotSaunan panelointi vaikuttaa  olennaisesti saunan tunnelmaan, koska suurin osa  pinnoista on paneelia. Sauna on rentoutumista varten, joten yksinkertainen ja rauhallinen tyyli sopii saunaan hyvin. Panelointi on perinteisesti tehty vaakasuoraan. Nykyisin suositaan myös pystypanelointia, joka tuo ilmettä saunan seinään, jos lauteen selkänojat ovat vaakasuorassa. Vinopanelointi tai sormipaneeli ovat raskaita visuaalisia elementtejä, joita kannattaa käyttää harkiten.

Paneloinnin värillä vaikutetaan myös saunan tunnelmaan. Tumma paneeli tuo saunaan savusaunamaisen tunnelman. Vaalea paneeli korostaa saunan puhtautta ja raikkautta. Panelointi viimeistellään listoilla. Vaakapanelointiin yhdistetään nurkkalista, ja pystypanelointiin kattolista. Viimeistellyn lopputuloksen antaa puinen ilmastointiventtiilin kansi.

8. Turvallisuus otettava huomioon saunan mitoituksessa

Saunan jakkaraTurvallisuus on osa viihtyisyyttä. Lauteille nousemisen,  oleskelun ja  laskeutumisen täytyy olla turvallista kaikille saunojille. Oven ja jakkaran välissä olisi hyvä olla vähintään jalkaterän mittainen väli (200–300 mm), jotta lauteilta laskeutuessa ei tarvitse nojata oveen vaan voi rauhassa astua ensiksi lattialle ja avata sitten ovi. .

Riittävän kokoinen jalkalaude sekä ylä- ja alalauteen välinen ritilä tekevät saunasta turvallisen myös lapsille. 2-portainen nousujakkara ja seinään kiinnitettävä nousukaide tuovat jämäkkyyttä saunassa liikkumiseen.

Saunan ja Kotikylpylän mitoituksesta lisää Simo Heikkilän artikkelissä.

9. Saunan materiaalit

Saunassa puumateriaalit ovat äärimmäisessä rasituksessa. Puun kuivatislautuminen nopeutuu yli 70 asteen lämpötiloissa mikä edistää materiaalien halkeilemista ja tikkujen syntymistä vuosia kestävän käytön aikana. Jatkuvat kosteusvaihtelut, kastuminen ja kuivuminen, edesauttavat ilmiötä. Laudemateriaalien valinnassa ratkaisevia tekijöitä ovat materiaalin väri, puhdistettavuus, pihkaisuus ja oksaisuus, sekä halkeamisherkkyys.

Saunan puumateriaaleina käytetään sekä havu- että lehtipuuta. Runkopuuna kannattaa käyttää havupuuta, joka kestää paremmin kosteutta kuin lehtipuu. Lehtipuut, kuten tervaleppä ja haapa ovat huokoisia ja vähäpihkaisia, minkä vuoksi ne sopivat hyvin laude- ja paneelimateriaaleiksi. Lehtipuista valmistetuissa lauteissa voi esiintyä joskus vääntymistä.

Materiaaleista vaaleimpia ovat havupuut, apachi ja haapa. Terva- ja harmaalepän väri vaihtelee vaalean punertavasta punaruskeaan. Lämpökäsittely tekee puusta tummemman, vääntymättömän ja paremmin kosteutta kestävän, mutta hauraamman materiaalin. Laudelautojen halkeilu on yleisintä lämpökäsitellyssä haapalauteessa ja harvinaisempaa lämpökäsitellyssä lepässä. Lue lisää.

10. Puhtaan saunan salaisuus

Sauna säilyy puhtaana parhaiten, kun saunan laude on helppo puhdistaa ja lattian pääsee siivoamaan vaivattomasti. Jos lauteen alle ei pääse ilman ruuvimeisseliä tai sinne joutuu ryömimään nelinkontin, saunan puhdistaminen jää helposti tekemättä. Lauteiden puhdistettavuuden kannalta on keskeistä, että istuin- ja jalkalauteen lauderallit ovat irrotettavia ja molemmin puolin pestäviä, niinkun SunSaunan laudemalleissa.

Puupintojen suojaaminen helpottaa merkittävästi siivoustyötä. Suojattu pinta estää lian ja veden imeytymistä puuhun. Lauteiden käyttöiän jatkamiseksi laude ja jakkara käsitellään laudesuojalla, joka on koostumukseltaan parafiiniöljyä. Laudesuojakäsittely on hyvä toistaa 2-3 kertaa vuodessa.

Laudeliinoja on tarkoituksenmukaista käyttää sekä istuin- että jalkalauteella. Sauna kuivuu parhaiten, kun kiuasta pidetään päällä 15-30 min saunomisen jälkeen. Kuivaaminen estää tehokkaasti sieni-ja homekasvustojen syntymistä.

Paneelit suojataan ennen käyttöönottoa paneelisuojalla kahteen kertaan. Puupintojen turhaa kastelua tulee välttää.

Saunan lasioviin ja lasiseiniin veden mukana tuleva kalkki kiinnittyy tiukasti, ellei lasia huuhdella ja kuivata lastalla saunomisen jälkeen lattioiden kuivaamisen yhteydessä. Jos kalkki on kuitenkin päässyt kiinnittymään lasiin, hiovat savivalmisteet sopivat hyvin kalkin poistoon.

Saunagalleria   Suunnittele saunasi

Saunan hoito ja pesu

Lauteen hoitopaketti: sisältää 1L parafiinöljyä, 0,5L pesuainetta ja pesusienen.

Lasiseinän ja lasioven hoito ja pesu

Lasiseinän ja oven hoitopaketti: sisältää puhdistusainepurkin ja pesusienet.